Historiaa

Talotili perustettiin vuonna 2012, kun huomattiin että pienten taloyhtiöiden tarpeet erosivat järjestäen suurten taloyhtiöiden tarpeista. Markkinassa oli selvä rako yritykselle, joka keskittyisi palvelemaan juuri pieniä taloyhtiöitä laadukkaasti, juuri heille räätälöidyillä palvelukokonaisuuksilla.

Tuukka Haukipuro aloitti Talotili Oy:n toimitusjohtajana vuonna 2012 ja pyöritti toimintaa aluksi yksin, Kiinteistötahkola -konsernin tuella. Tänä päivänä Talotili Oy työllistää 15 kirjanpitäjää kahdella eri toimipisteellä ja palvelee noin 700 taloyhtiötä ympäri Suomen!

Asiakkaan ehdoilla

Talotilin porukalla on hyvä yhteishenki. Se näkyy asiakkaillemme positiivisena palveluasenteena, tiimihenkenä ja siinä, että kannamme vastuun tekemistämme.

Arvostamme aidosti jokaista asiakastamme ja teetämmekin vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn, jotta voimme kehittyä toiminnassamme.

Teemme kaikkemme, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja taloyhtiöiden asiat rullaavat sujuvasti.

Henkilöstömme hyvinvointi ja rautainen ammattitaito tulevat esille myös saamissamme asiakaspalautteissa.

Ajankohtaista

Henkilö puhuu puhelimessa ollessaan tietokoneella

Asuntosijoittamisen suurin riski on olla aloittamatta

Jos asut yksityisasunnossa ja luotat asunnon arvonnousuun pitkällä aikavälillä, olet jo tavallaan asuntosijoittaja. Mutta entä…
Isännöinti
13.4.2023

Taloyhtiöiden hallitukset ikääntyvät

Taloyhtiöiden hallitukset ikääntyvät Kirjoittaja: Tuomo Pohjanen Omassa työssäni Kiinteistötahkolassa asiakashankinnan, sekä asiakaskokemuksen kehittämisen parissa olen…
Isännöinti
7.3.2023

Miten isännöintipalveluita tulisi vertailla?

Isännöintipalveluiden vertaileminen on hyödyllistä.  Kirjoittaja: Tuomo Pohjanen Isännöintipalveluita on tarjolla runsaasti monenlaisiin tarpeisiin, tarkoituksiin, erikokoisiin…