Vaikka asunnon vuokraaminen ei ole kovin vaikeaa ja vuokraamisen tueksi löytyy paljon tietoa, tarjoaa vuokravälittäjä helppoutta, turvallisuutta ja parempaa tuottoa. Sinusta riippuen näistä kolmesta Kiinteistötahkolan vuokravälityksen kulmakivestä voi jokainen olla totta kohdallasi tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi ainoastaan helppous on juuri sinulle syy käyttää välittäjää.

Moni vuokranantaja kysyy itseltään, miksi käyttäisin aikaani vuokra-asioiden hoitamiseen, kun saman ajan voisin viettää perheen tai harrastuksen parissa. Moni itse vuokrausta kokeillut on todennut, että esimerkiksi asunnon kuvaaminen ja hyvän esitteen laatiminen tai oikean vuokratason määrittäminen eivät ole omia vahvuuksia. Myös riskivuokralaisten tunnistaminen voi olla hankalaa, jos asuntojen vuokraamisesta ei ole paljon kokemusta.

Meidän välittäjämme ovat tukenasi vuokrasopimuksen ja välityspalkkionlaskun lähettämisen jälkeenkin. Voit olla meihin yhteydessä koko vuokrasuhteen ajan ja kysyä neuvoa esimerkiksi tilanteessa, jossa vuokralainen ei maksa vuokria ajallaan.

Vuokravälittäjä apuna vuokranantajalle sekä vuokralaiselle

Vuokravälittäjän tehtävät muodostuvat vuokrasopimusta edeltävistä tehtävistä, vuokrasopimuksen solmimiseen liittyvistä tehtävistä, vuokrasuhteen aikaisesta neuvonnasta sekä vuokrasopimuksen irtisanomiseen liittyvistä tehtävistä.

Ensimmäisenä vuokravälittäjä hankkii tiedot kohteesta. Tietoja saadaan muun muassa vuokranantajalta itseltään, uudiskohteissa rakennusliikkeeltä ja isännöitsijältä. Usein tunnemme talon jo entuudestaan ja meillä on osa tiedoista valmiiksi, vaikka juuri tätä asuntoa emme olisikaan vuokranneet aiemmin. Vuokravälittäjä laatii asunnolle myyvän markkinointimateriaalin, vastaa vuokralaisehdokkaiden tiedusteluihin, järjestää asuntoesittelyt ja myy asunnon siitä kiinnostuneille. Tavoitteena on tarjota asunnosta hyvä kuva asunnonetsijöille, jotta se herättäisi mahdollisimman paljon kiinnostusta ja vuokranantaja saa asukkaaksi parhaan mahdollisen vuokralaisen.

Kun asuntoon on yksi tai useampi vuokralaisehdokas, välittäjä esittelee ehdokkaat vuokranantajalle, joka voi valita ehdokkaista parhaaksi katsomansa. Päätöksen teon tueksi välittäjä on luonnollisesti kerännyt ehdokkaista kattavat tiedot ja hyödyntänyt oman kokemuksensa vuokralaisten valinnasta.

Kun sopiva vuokralainen on valittu, välittäjä hoitaa tulevan vuokralaisen kanssa vuokrasopimuksen solmimisen, mahdollisen vuokravakuuden maksuasiat, avainten luovutuksen sekä antaa asumisohjeet. Vuokravälittäjä voi myös toimia koko vuokrasuhteen ajan yhteyshenkilönä vuokralaisen mahdollisille yhteydenotoille. Voit myös aina konsultoida vuokravälittäjää mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Vuokravälityssopimus räätälöidään aina vuokranantajan tarpeen mukaan. Halutessasi voit luovuttaa vastuun asunnon vuokraamisesta vuokravälittäjälle, jolloin välittäjä muun muassa tekee päätöksen vuokralaisesta puolestasi ja allekirjoittaa vuokrasopimuksen.

Haluatko kuulla lisää vuokravälityksestä?

Kiinteistötahkola tarjoaa vuokra-asuntojen ja muiden vuokratilojen välityspalveluja kiinteistöjen ja huoneistojen omistajille sekä asuntojen ja toimitilojen etsijöille. Vuokraamme asuntoja ympäri Suomen. Toimitiloja välitämme Helsingissä ja Oulussa. Aktiivisena vuokravälittäjänä asunnon vuokraaminen kauttamme on helppoa, turvallista ja tarjoaa usein paremman tuoton.

Kiinteistötahkolan vuokravälittäjillä on aina paras ja ajantasaisin tietämys vuokramarkkinasta sekä alueen vuokratasosta. Annamme vuokranantajalle aina vuoden takuun ja kannamme riskin vuokralaisen vaihtumisesta kesken vuoden. Tämä tarkoittaa sitä, että vuokraamme asunnon uudestaan ilman välityspalkkiota, mikäli vuokrasuhde kestää alle vuoden ja vuokralaisen sopimuksessa ei ole irtisanomiskorvausehtoa.

Lue lisää

Henkilö puhuu puhelimessa ollessaan tietokoneella

Miten sijoitusasunnosta saa jäämään käteen rahaa? Nämä asiat asuntosijoittajan pitää huomioida 

https://www.youtube.com/watch?v=QH11diLMQWA Asuntosijoittaminen on käynyt viime vuosina läpi turbulenssia. Kulut, hoitovastikkeet ja lainojen korot ovat nousseet…
Henkilö puhuu puhelimessa ollessaan tietokoneella

Asuntosijoittamisen suurin riski on olla aloittamatta

Jos asut yksityisasunnossa ja luotat asunnon arvonnousuun pitkällä aikavälillä, olet jo tavallaan asuntosijoittaja. Mutta entä…
Isännöinti
13.4.2023

Taloyhtiöiden hallitukset ikääntyvät

Taloyhtiöiden hallitukset ikääntyvät Kirjoittaja: Tuomo Pohjanen Omassa työssäni Kiinteistötahkolassa asiakashankinnan, sekä asiakaskokemuksen kehittämisen parissa olen…