Sipi Kiinteistöpalvelut Oy:n toiminta jatkuu Kiinteistötahkola-konsernissa
Tampereella vuodesta 2009 toimineen Sipi Kiinteistöpalvelut Oy:n isännöintiliiketoiminta siirtyi Kiinteistötahkola-konserniin 1.9.2024 alkaen.
– Päällimmäisenä syynä tähän ratkaisuun on alan vaatimusten kasvu etenkin digitaalisten palveluiden osalta. En nähnyt realistiseksi investoida moderneihin järjestelmiin, joita isoissa toimistoissa nykyisin käytetään. Oli järkevämpää antaa tilaa nuoremmille, ja siirtää toiminta organisaatioon, jossa on valmiiksi laajemmat hartiat ja modernit toimintatavat, Sipi Kiinteistöpalveluiden yrittäjä, isännöitsijä Jukka Sipiläinen toteaa.
Tyytyväiset asiakkaat ykkösasiana
Sipi Kiinteistöpalvelut Oy on toiminut pääosin Tampereen Kalevan ja Tammelan alueilla viimeisten viidentoista vuoden ajan.
– Tyytyväiset ja pitkäaikaiset asiakkaat sekä kiinteistöjen arvon säilyttäminen ovat olleet meille ykkösasioita, unohtamatta taloyhtiöiden järkevää taloudenhoitoa. Olemme auttaneet asiakasyhtiöitämme muun muassa erilaisten saneerausten ja energiansäästöhankkeiden läpiviennissä. Oikeilla ratkaisuilla taloyhtiöt ovat voineet säästää huomattavia summia vuosittain, insinööri Jukka Sipiläinen (IAT, ITS-Tek) toteaa.
– Perustin yrityksen aikanaan työllistääkseni itseni, kun siirryin isännöintialalle teollisuuden puolelta. Asiakaskannan laajentuessa piti tehdä ratkaisuja, eikä minulle ollut tuolloin suuria kasvuhaluja. Halusin hoitaa työmäärältään sopivan asiakaskannan mahdollisimman hyvin ja mielestäni siinä onnistuin hyvin.
Asiakkaiden tarpeet muuttuvat
Viime vuosien kehityksessä asiakkailta on alkanut enenevässä määrin tulla toiveita sähköisten palveluiden kehittämisestä. Pienelle yritykselle muuttuvat asiakastarpeet ja niiden vaatimat investoinnit olisivat tuoneet isoja haasteita.
– Isommassa organisaatiossa on valmiiksi paljon osaamista ja tukea, josta myös asiakkaat hyötyvät. Meiltä siirtyvät taloyhtiöt saavat nyt käyttöönsä esimerkiksi Kiinteistötahkolan pitkään kehittämän Premis-ohjelmiston. Sen avulla hallitukset ja osakkaat voivat seurata taloyhtiön asioita reaaliajassa, Jukka Sipiläinen toteaa.
– Myös Kiinteistötahkolan teknisen isännöinnin henkilöstö on laajempi, ja sieltä löytyy erilaista osaamista. Taloyhtiöt voivat jatkossa hyödyntää heidän ammattitaitoaan.
Apukätenä siirtymävaiheessa
Sipi Kiinteistöpalvelut Oy:n asiakkaat siirtyvät Kiinteistö-Tahkola Tampere Oy:n asiakkaiksi. Toimitusjohtaja Samuli Sandberg toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi.
– Siirtyvien taloyhtiöiden tiedot on jo siirretty järjestelmään, ja käymme muutokseen liittyvät asiat hallitusten kanssa vielä erikseen läpi. Yhtiöillä on nyt myös hyvä hetki arvioida omaa tulevaisuuttaan ja siihen liittyviä palvelutarpeita, Sandberg toteaa.
Syyskuun toisella viikolla hallitusjäsenille järjestetään webinaari, jossa heille esitellään Premis-järjestelmän mukanaan tuomia uusia mahdollisuuksia.
– Samalla meillä on mainio tilaisuus puolin ja toisin tutustua toisiimme.
Samuli Sandberg on tyytyväinen siitä, että Jukka on luvannut olla siirtymävaiheessa osapuolten apuna muutoksen sujuvan läpiviennin varmistamiseksi niin kauan kuin siihen on tarvetta.
– Arvostamme suuresti sitä, että pitkäaikaiset asiakkaansa hyvin tuntevana hän on mukana antamassa tukensa tässä muutosvaiheessa. Se on erittäin hieno asia.
Lisätiedot: Kiinteistö-Tahkola Tampere Oy, toimitusjohtaja Samuli Sandberg, puh. 0207 488 310