Opiskelijoiden asumistukiuudistus 2025 – Mitä asuntosijoittajan on syytä tietää?

Opiskelijoiden asumistukiuudistus 2025 – Mitä asuntosijoittajan on syytä tietää? 

Elokuussa 2025 voimaan astuva opiskelijoiden asumistukiuudistus on yksi merkittävimmistä muutoksista vuokramarkkinoihin viime vuosina. Opiskelijat siirtyvät pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisän saajiksi. Tämä muutos vaikuttaa suoraan opiskelijoiden maksukykyyn – ja sitä kautta asuntosijoittajien tuotto-odotuksiin, erityisesti opiskelijakaupungeissa. 

Muutoksen tausta 

Vuonna 2017 opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin, mikä lisäsi heidän käytettävissään olevia tukia ja kasvatti merkittävästi erityisesti yksiöiden kysyntää. Tämä johti osittain myös varsinkin yksiöiden vuokrien nousuun opiskelijavaltaisilla alueilla. Yksiöiden rakennusbuumi on kuitenkin pitänyt vuokrat kurissa viime vuosina. 

Hallitus perustelee nyt tehtävää muutosta kustannussäästöillä ja halulla palauttaa opintotuki ensisijaiseksi opiskelijoiden toimeentulon lähteeksi. Valtiovarainministeriön mukaan uudistus tuo valtiolle noin 138 miljoonan euron säästöt vuodessa. Samalla se kuitenkin siirtää taloudellista painetta opiskelijoille – ja epäsuorasti myös vuokranantajille. 

Näin tuet muuttuvat  

Uusi tukimuoto: Opintotuen asumislisä 

  • Tuen määrä: 80 % hyväksyttävistä asumismenoista, mutta enintään: 
  • 296 €/kk pääkaupunkiseudulla 
  • 248 €/kk suurissa kaupungeissa (esim. Tampere, Turku, Oulu) 
  • 216 €/kk muualla Suomessa 
  • Tuki maksetaan vain opiskelukuukausilta (yleensä 9 kk vuodessa) 
  • Tuki perustuu vain opiskelijan omiin tuloihin, ei ruokakunnan tuloihin 
  • Yleinen asumistuki poistuu suurimmalta osalta opiskelijoista 

Poikkeuksena ovat esimerkiksi opiskelijat, joilla on lapsia tai jotka asuvat puolison kanssa ja täyttävät tietyt ehdot. 

Samaan aikaan kuitenkin opiskelijoiden opintotuen ja opintotuen asumislisän tulorajaa nostetaan 20 000 euroon vuodessa yhdeksää asumistukikuukautta kohden. Opiskelijat voivatkin rahoittaa asumistaan aikaisempaa enemmän kesätöillä ja opintojen ohessa työskentelemällä. 

Vaikutukset asuntosijoittajalle 

  1. Muuttoliikettä edullisempiin asuntoihin tiedossa? 

Opiskelijoiden käytettävissä oleva asumistuki pienenee merkittävästi – monilla jopa 200–300 euroa kuukaudessa vuoden 2024 tukitasoihin verrattuna. Tämä voi johtaa siihen, että opiskelijat etsivät halvempia asuntoja tai muuttavat kimppakämppiin. Erityisesti kalliiden yksiöiden vuokratasoihin voi kohdistua laskupainetta. 

  1. Kysynnän siirtymä 

Edulliset asunnot tulevat entistä kysytymmiksi ja halutuimpien edullisten asuntojen vuokrat voivat jopa nousta niiden kysynnän kasvaessa. Näissä asunnoissa myös kilpailu tulee näkemyksemme mukaan kasvamaan ja vuokranantajilla on enemmän valinnanvaraa vuokralaisten suhteen. 

Soluasuntojen ja kimppa-asumisen suosio tullee kasvamaan, kun opiskelijat pyrkivät jakamaan asumiskustannuksia. Soluasuntoja on kuitenkin muutettu edellisen asumistukimuutoksen seurauksena laskeneen kysynnän vuoksi yksiöiksi ja kaksioiksi, joten niitä ei ole tarjolla edes pienelle osalle edullista asuntoa etsivistä opiskelijoista. Opiskelijoita kiinnostavilla alueilta isoja huoneistoja omistavat voivat miettiä, onko asuntoa mielekästä vuokrata huone kerrallaan soluasuntona. 

  1. Tyhjäkäyntiriski kesäkuukausina 

Koska opintotuen asumislisää maksetaan vain opiskelukuukausilta, opiskelijat voivat irtisanoa vuokrasopimuksia kesäksi, varsinkin silloin, jos opiskelupaikkakunnalta ei löydy kesätöitä. Tämä lisää tyhjäkäynnin riskiä erityisesti touko–elokuussa. Jos vuokralaista ei löydy kohtuudella kesän ajaksi, vuokranantajan kannattaa harkita kesällä lyhytaikaisvuokrausta tai määräaikaista vuokraamista esimerkiksi kesätyöntekijöille. 

Alueelliset vaikutukset – missä muutos tuntuu eniten? 

Asumistukiuudistuksen vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti koko maahan. Asuntosijoittajan kannalta on tärkeää ymmärtää, missä muutos vaikuttaa voimakkaimmin: 

Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) 

  • Tukikatto 296 €/kk on selvästi alle alueen keskimääräisten yksiövuokrien. 
  • Opiskelijoiden maksukyky heikkenee merkittävästi. 
  • Mahdollinen siirtymä kehyskuntiin tai kimppakämppiin. 

Suurkaupungit (Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä) 

  • Tukikatto 248 €/kk on lähempänä alueen keskimääräisiä vuokria, mutta silti alhainen. 
  • Vuokrien nousu voi hidastua tai pysähtyä. 
  • Soluasuntojen kysyntä voi kasvaa. 

Pienemmät opiskelijakaupungit (esim. Joensuu, Rovaniemi, Vaasa) 

  • Tukikatto 216 €/kk voi riittää kattamaan suuren osan vuokrasta. 
  • Näillä alueilla vaikutus voi olla lievempi tai jopa neutraali. 
  • Sijoittajalle mahdollisuus tarjota kilpailukykyisiä asuntoja ilman suuria vuokraleikkauksia. 

Pitkän aikavälin näkymät ja mahdollisuudet 

Vaikka uudistus tuo lyhyellä aikavälillä epävarmuutta, se voi myös luoda uusia mahdollisuuksia. Asuntosijoittajat, jotka pystyvät tarjoamaan kohtuuhintaisia, laadukkaita ja joustavia asumisratkaisuja, voivat hyötyä tilanteesta. 

Kesän tyhjäkäyntiä voidaan paikata Airbnb-vuokrauksella, joka mahdollistaa vuokratuoton myös kesän ajoilta. 

Yhteenveto muutoksesta  

Opiskelijoiden asumistukiuudistus on merkittävä muutos, joka vaikuttaa suoraan vuokramarkkinoihin. Toisaalta opiskelijoilla on mahdollisuus nostaa edullisilla ehdoilla opintolainaa, joka lieventää tukimuutoksen kokonaisvaikutusta.  

Asuntosijoittajien on tärkeää ymmärtää muutoksen vaikutukset ja sopeuttaa strategiansa sen mukaisesti. Muutoksessa piilee myös mahdollisuus – erityisesti niille sijoittajille, jotka osaavat ennakoida ja reagoida markkinamuutokseen. Mikäli haluat apua sijoitusasuntojen hallinnassa, tutustu vuokravälityspalveluihimme tarkemmin täällä.