Oulujoen pohjoispuolelle valmistui vuonna 2019, moderni Laptin rakentama kerrostalo, josta on nyt vuokrattavana upea neljännen (4/8) kerroksen kaksio omalla saunalla sekä lasitetulla parvekkeella.
Alue sijaitsee hyvin kaupungin keskustan lähellä, johon hyvät kulkuyhteydet ja myös Yliopiston ja Teknologiakylän suuntaan kulkee tiheään bussiyhteys. Lisäksi alueen loistavat pyörätieverkostot luovat helpon liikkumisen verkoston. Oulujoki rantoineen on lähellä, myös talviuimapaikka löytyy vierestä. Raatin ulkoilu- ja urheilualue uimahalleineen on reilun kilometrin päässä. Alueelta löytyy hyvin lähipalvelut, ruokakaupat, useita ruokailupaikkoja, päiväkoti, koulu, apteekit, kirjasto jne.
Asunnot ovat moderneja lämminhenkisiä huoneistoja. Lattiat on laminaattia, jossa miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Keittiötila on varustettu nykyaikaisilla kodinkoneilla ja sieltä löytyy erillisuuni, keittotaso, jääkaappipakastin ja astianpesukone. Kylpyhuone on kauttaaltaan laatoitettu ja varustettu pyykinpesukoneliitännällä. Oma sauna sekä lasitettu parveke johon on laitettu jalan alla mukavalta tuntuva parvekematto kruunaa kokonaisuuden.
Vesimaksut menevät todellisen kulutuksen mukaan, ennakkoa maksetaan vuokran yhteydessä 20€/hlö/kk. Lämmitys ja internetin perusnopeus (DNA) sisältyy vuokraan. Asunnolle löytyy ullakolta oma huoneistokohtainen lämmin varasto (ullakolla) ja kaikille asukkaille yhteinen pyörävarasto.
– Vuokra 775€/kk
– Vakuus 775€
– Vesiennakko 20€/kk/hlö
– Vuokra sisältää lämmityksen ja taloyhtiölaajakaistan (10Mbit/s DNA)
– Asuntoon ei kuulu autopaikkaa
Vuokralaiselta edellytetään puhtaat luottotiedot, laaja kotivakuutus vastuuosineen sekä oma sähkösopimus. Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva, 1kk irtisanomisajalla irtisanottavissa, mutta vuokrasuhteen kestäessä alle 12kk, sopimuksen irtisanoneen osapuolen tulee maksaa 1 kk:n vuokran suuruinen sopimussakko sopimuksen toiselle osapuolelle.
Tämä viihtyisä koti on juuri vapautunut. Soita arkisin klo 9-16.00 (myös tekstiviesti tai whatsapp käy hyvin) tai jätä yhteydenottopyyntö ja kysy lisää!
| Sijainti | Kaarretie 14, 90500 Oulu |
|---|---|
| Kaupunginosa | Tuira |
| Asuinpinta-ala | 45.5 m² |
| Huoneiston kokoonpano | E24,2h,kt,kh,sa,l.parv |
| Huoneita | 2 |
| Kerros | 4 |
| Kunto | Erinomainen |
| Parveke | Kyllä |
| Asunnossa sauna | Kyllä |
| Muut ehdot | Vuokranmaksupäivä kk:n 5. päivä |
| Tilan pinta-ala | 45.5m2 |
| Asumistyyppi | Vuokra |
| Vuokra | 775€ / kk |
|---|---|
| Takuuvuokra | 1kk:n vuokran suuruinen |
| Vesimaksu (teksti) | Laskutetaan kulutuksen mukaisesti.Vesimaksuennakko 20,00 €. |
| Uudiskohde | Ei |
|---|---|
| Valmistumisvuosi | 2019 |
| Talon tyyppi | Kerrostalo |
| Kerroksia | 8 |
| Hissi | Kyllä |
| Taloyhtiössä on sauna | Ei |
| Energialuokka | C2013 |
| Energiatodistus | Kyllä |
| Lisätietoja lämmityksestä | K |
| Pysäköintimaksu | Ei |
|---|
Kartalla
Ota yhteyttä kohteesta