Isännöitsijä vastaa taloyhtiön hallinnosta ja arjen pyörittämisestä taloyhtiön hallituksen ohjeistamana. Isännöitsijän tehtävänä on siis huolehtia, että taloyhtiön arki sujuu ja kiinteistön markkina-arvo kehittyy suotuisasti pitkällä tähtäimellä. Tehtävänä on myös antaa hallitukselle neuvoja ja näkemyksiä päätöksenteon tueksi. Isännöitsijän työtä voi tarkastella yksittäisten työtehtävien sijaan myös asiantuntijuuden ja osaamisen kautta.

Asiakaspalvelu on tärkein isännöinnin tehtävä

Isännöitsijä on mitä suurimmassa määrin palveluammatissa, sillä hän on tärkein linkki asukkaiden ja hallituksen välissä ja vastaa siitä, että kaikkien sidosryhmien toiminta tähtää kiinteistön parhaaksi. Isännöitsijä tekee paljon työtä taustalla ja koordinoi usean asiantuntijan työtä kiinteistön ylläpidossa. Ajantasainen viestintä ja hyvä vuorovaikutus eri toimijoiden kanssa on tehtävän hoitamisessa a ja o.

Me Kiinteistötahkolalla panostamme laadukkaaseen asiakaspalveluun, sillä hyvä asiakaskokemus on toimintamme keskiössä. Pyrimme vastaamaan erilaisten asiakkaidemme tarpeisiin niin asunto-osakeyhtiöissä kuin kauppa- ja liikekeskuksissa.

Palveluiden kilpailutus ja hankinta

Yksi tärkeimmistä isännöitsijän tehtävistä on asiakastaloyhtiön erilaisten palveluiden kilpailutus ja hankinta. Parhaimmillaan isännöitsijä ostaa palveluita kymmeniltä eri alan toimijoilta kuten korjausrakentamisen, kiinteistönhuollon, siivouksen, talotekniikan, suunnittelun, valvonnan, vakuuttamisen, rahoituksen, terveyden ja turvallisuuden asiantuntijoista.

Kiinteistötahkolan laajan verkoston ansiosta palveluiden kilpailutus ja hankinta on kustannustehokasta.

Juridisten asioiden koordinointi

Isännöitsijän tehtävänä on edustaa taloyhtiötä sopimusasioissa. Isännöitsijän lainsäädännöllinen osaaminen säästää asiakkaiden aikaa ja varmistaa sen, että hallituksen tekemät päätökset ovat lainmukaisia. Isännöitsijällä on oltava sekä omaa osaamista juridisissa perusasioista että kykyä hankkia kulloinkin tarvittavaa lakiasiantuntijan palvelua.

Kiinteistötahkolan isännöinnin asiantuntijat hallitsevat työn edellyttämän juridiikan, sillä me panostamme jatkuvaan lainsäädännön muutosten seuraamiseen ja koulutukseen.

Kiinteistönpidon strateginen suunnittelu

Tavoitteellisessa kiinteistönpidossa tarvitaan pitkäjänteistä strategista suunnittelua. Tätä varten tarvitaan taloyhtiössä yhdessä laadittuja tavoitteita, jotka liittyvät asumisviihtyvyyteen, omistuksen arvoon ja niihin liittyviin investointeihin. Isännöitsijä johtaa taloyhtiötä näiden tavoitteiden mukaan.

Isännöinti on vaativa ammatti, jonka menestyksellinen hoitaminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja laaja-alaista osaamista. Sen vuoksi me panostamme Kiinteistötahkolla asiantuntijoidemme kouluttamiseen. Olemme ISA-auktorisoitu yhtiö, mikä takaa osaamisemme korkean laadun.

Lue lisää

Isännöinti
15.10.2025

Taloyhtiön hallituksen, isännöitsijän ja projektipäällikön roolit remonteissa

Taloyhtiön hallituksen, isännöitsijän ja projektipäällikön roolit remonteissa Taloyhtiön hallituksen rooli Taloyhtiön hallitus on vastuussa remontin…
Isännöinti
15.9.2025

Taloyhtiön remonttien ennakointi ja suunnittelu

Taloyhtiön remonttien ennakointi ja suunnittelu Taloyhtiön remonttien ennakointi ja suunnittelu on tärkeää sekä asuntojen arvon…
Isännöinti
29.8.2025

Taloyhtiön vuosikello – selkeyttä ja varmuutta taloyhtiöarkeen

Kehitimme asiakkaidemme palautteen pohjalta taloyhtiöiden hallitusten ja isännöinnin yhteistyön tueksi taloyhtiön vuosikellon. Sen avulla näet…