Kiinteistötahkola laajentaa toimintaansa Iisalmeen ja Lapinlahdelle – IPH-Isännöintipalvelut Oy:n liiketoiminta osaksi konsernia
IPH-Isännöintipalvelut Oy:n liiketoiminta siirtyi 1.5.2026 alkaen osaksi Kiinteistötahkola-konsernia liiketoimintakaupalla. Järjestely merkitsee Kiinteistötahkolalle merkittävää askelta toiminnan laajentamisessa Savossa.
Taloyhtiöiden toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut merkittävästi. Sääntely, vastuut ja asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet, mikä lisää tarvetta laajemmalle asiantuntemukselle ja vahvemmille taustaorganisaatioille.
– Ratkaisulla varmistetaan, että asiakkaille voidaan tarjota laadukkaita ja kehittyviä palveluja myös tulevaisuudessa. Kiinteistötahkola tuo mukanaan laajan asiantuntijaverkoston ja vahvan tuen toiminnan kehittämiseen, sanoo IPH-Isännöintipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Seppo Haaksiala.
Haaksiala siirtyy yritysjärjestelyn yhteydessä eläkkeelle pitkän uransa päätteeksi.
– Eläkeikä on osaltani ylittynyt jo vuosia sitten, ja olen odottanut sopivaa hetkeä siirtyä sivuun. Tämä järjestely on luonteva ja hyvä kohta luovuttaa vastuu eteenpäin, Haaksiala toteaa.
Toiminta jatkuu Savossa
Liiketoimintakaupan myötä IPH-Isännöintipalveluiden henkilöstö siirtyy Kiinteistötahkolan palvelukseen. Toiminta jatkuu sekä Iisalmessa ja Lapinlahdella, ja järjestely vahvistaa isännöintipalveluiden saatavuutta alueella.