Tekninen isännöitsijä, Kiinteistö-Tahkola Helsinki Oy

Kiinteistötahkola Helsinki

Isännöinti

Yrityksemme on perustettu vuonna 1977 ja tänä päivänä toimimme kiinteistöhallinnan edelläkävijänä yhdeksällä paikkakunnalla: Helsingissä, Nurmijärvellä, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Kuusamossa ja Rovaniemellä. Yrityksessämme työskentelee yli 500 kiinteistöalan ammattilaista ja asiakkaina meillä on yli 3000 talo- ja kiinteistöyhtiötä. Resurssimme mahdollistavat myös suurempien kiinteistökokonaisuuksien vastaanoton ja laadukkaan hoitamisen.

Tarjoamme myös laadukkaita rakennuttamis- ja projektinjohtopalveluita sekä rakennusteknistä valvontaa. Kasvavan kysynnän vuoksi haemme nyt tiimiimme vahvistukseksi kiinteistöinsinööriä / teknistä isännöitsijää.

Tarjoamamme tehtävä antaa monipuolisen mahdollisuuden tutustua suomalaisen rakentamisen koko kirjoon eri aikakausilta ja osallistua erilaisten rakennushankkeiden läpivientiin aina hankesuunnittelusta vastaanottotarkastukseen saakka. Työ sisältää myös rakennusteknisten ongelmien selvittelyä, asukasmuutostöiden hallintaa, kuntotutkimuksia jne.

TYÖTEHTÄVÄ: tekninen isännöitsijä

TYÖPAIKAN SIJAINTI: Pääkaupunkiseutu

TYÖN KESTO: Aloitus voi tapahtua pikaisestikin ja on sovittavissa omien aikataulujesi mukaisesti. Tehtävä on vakituinen.

Tarjoamme myös laadukkaita rakennuttamis- ja projektinjohtopalveluita sekä rakennusteknistä valvontaa. Kasvavan kysynnän vuoksi haemme nyt tiimiimme vahvistukseksi teknistä isännöitsijää.

Tarjoamamme tehtävä antaa monipuolisen mahdollisuuden tutustua suomalaisen rakentamisen koko kirjoon eri aikakausilta ja osallistua erilaisten rakennushankkeiden läpivientiin aina hankesuunnittelusta vastaanottotarkastukseen saakka. Työ sisältää rakennushankkeiden johtamista sekä ongelmien selvittelyä. Pääasiallinen työpisteesi tulee olemaan Vantaan Tuupakassa.

TÄHÄN HOMMAAN EDELLYTÄMME:

  • Rakennusinsinöörin (AMK) tai vastaavaa koulutusta tai vankkaa kokemusta rakennusalalta. Jos olet jo toiminut työmaiden valvojana tai projektinjohtajana, se katsotaan eduksi
  • Vaihtoehtoisesti olet työuran alussa oleva rakennusalan ammattilainen ja kiinnostunut oppimaan uutta sekä kouluttamaan yhdessä meidän kanssa itsestäsi kiinteistöalan ammattilaisen
  • Neuvottelutaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä
  • Tietämystä yleisellä tasolla kiinteistöjen LVI- ja automaatiotekniikasta, tuntemusta kiinteistöalan ja rakentamisen säännöistä ja määräyksistä
  • IT-ohjelmien sujuvaa käyttöjä

MITÄ ME TARJOAMME:

  • Erittäin monipuolisen työn ja vaihtelevan työn
  • Tekemisen meininkiä ja hyvän tiimin tuen
  • Osaamistasi vastaavan palkan sekä bonuksen
  • Tutkitusti hyvän työilmapiirin, hyvät välineet työskennellä ja vapauden tehdä omatoimista työtä
  • Luottamuksellisen ja tehokkaan hakuprosessin: tietojasi emme lähetä minnekään ilman lupaasi

Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana, joten hakemus kannattaa toimittaa pikaisesti, jos kiinnostuksesi heräsi. Sinuun ollaan yhteydessä parin viikon sisällä hakemuksesta, jos tule valituksi haastatteluun. Lisätietoja haettavasta paikasta antaa:

Kimmo Huusko, Tekninen isännöitsijä

p. 0207 488255/ kimmo.huusko@kiinteistotahkola.fi

    OsastotIsännöinti
    KaupungitHelsinki

    Hae työpaikkaa

    Pudota tiedostot tähän tai
    Sallitut tiedostotyypit: pdf, Max. tiedoston koko: 2 MB, Max. tiedostot: 1.
      Pudota tiedostot tähän tai
      Sallitut tiedostotyypit: pdf, Max. tiedoston koko: 2 MB, Max. tiedostot: 3.