Kasarmintie 12, 90130 Oulu

820€ / kk

2h,kt,kh,ter,piha

40㎡

Oulu, Myllytulli

Vapautuu 01.09.2026

Kohteesta voi yhtään liioittelematta sanoa, että se valmistui vuonna 2018 joulukuussa sekä ympäristön että palvelujen puolesta Oulun ehdottomasti yhdelle parhaimmista paikoista.

Kaupungin keskustaan on matkaa vain kilometri, ja erilaiset opinahjot ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Edukkaan sijainnin ansiosta omaa autoa ei tarvitse käyttää välttämättä lainkaan, mikäli työpaikka on keskustan tuntumassa ja esimerkiksi yliopistolle matkustaa onnikalla alle puolessa tunnissa, sekä kattava pyörätieverkosto vie joka puolelle kaupunkia. Myös julkinen liikenne toimii, sillä lähin bussipysäkki on tien toisella puolen, ja rautatieasema sijaitsee reilun kilometrin päässä Raksilan markettien läheisyydessä.

Tämän valoisan ensimmäisen (1/8) kerroksen kaksion seinät on valkoisiksi maalatut ja lattia laminaattia. Keittiössä on varusteluna yhdistelmäuuni, jossa mikroaalto- ja kiertoilmatoiminto, liesikupu, integroitu astianpesukone 45cm, 2-levyinen induktioliesitaso sekä integroitu jääkaappi pakastelokerolla. Pesuhuoneessa on tilavaraus omalle pyykinpesukoneelle. Asunnossa oma tilava terassi ja lisänä terassilta kulku omalle pihalle.

Taloyhtiössä hyvät yhteiset tilat: kaksi saunaa sekä irtaimisto- ja ulkoiluvälinevarasto.
Vuokraan sisältyy lämmitys ja taloyhtiölaajakaista. Vesi maksetaan kulutuksen mukaan, ennakkomaksu 20€/hlö/kk.
Tähän asuntoon ei ole autopaikkaa.

-Vuokra 820€
-Vakuus 820€
-Vesiennakkomaksu 20€/kk/hlö
-Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen ja ottaa kotivakuutuksen
– Vaaditaan puhtaat luottotiedot

Asunto vapautuu 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan jo 15.8.2026!

Soita tai jätä yhteydenottopyyntö.

Sijainti Kasarmintie 12, 90130 Oulu
Kaupunginosa Myllytulli
Asuinpinta-ala 40 m²
Huoneiston kokoonpano 2h,kt,kh,ter,piha
Huoneita 2
Kerros 1
Vapautuu 01.09.2026
Kunto Erinomainen
Parveke Kyllä
Asunnossa sauna Ei
Muut ehdot Vuokranmaksupäivä kk:n 5. päivä
Tilan pinta-ala 40m2
Asumistyyppi Vuokra

Vuokra 820€ / kk
Takuuvuokra 1kk:n vuokran suuruinen
Vesimaksu (teksti) Laskutetaan kulutuksen mukaisesti.Vesimaksuennakko 20,00 €.

Uudiskohde Ei
Valmistumisvuosi 2018
Talon tyyppi Kerrostalo
Kerroksia 8
Hissi Kyllä
Taloyhtiössä on sauna Kyllä
Energialuokka C2018
Energiatodistus Kyllä
Lisätietoja lämmityksestä K
Isännöinti Kiinteistötahkola p. 0207 480 200

Pysäköintimaksu Ei

Kartalla

Ota yhteyttä kohteesta

Kohteen tiedot

Kasarmintie 12, 90130 Oulu
Välittäjä: Manu Saarikoski
Välittäjän numero: 050 466 7491
Toimipiste: Lumijoentie 1, 90400 Oulu
Yhteydenoton aihe

Vuokrattavat asunnot