Arvonlisäverovelvolliselle sijoittajalle tarjolla houkutteleva sijoitus! Asunto on vuokrattu alvillisena asuntoa asiakkailleen vuokraavalle yritykselle ja asunnosta on haettu rakentamisvaiheen aikaiset arvonlisäverot palautuksena verottajalta. Jos asunnon vuokraaminen alvillisena tai rakentamisvaiheen aikainen alv-palautus eivät ole entuudestaan läpikotaisin tuttuja asioita, saat välittäjältä tietoa aiheesta!
Viertolan kaupunginosassa sijaitseva Asunto Oy Vantaan Viertolanpuisto tarjoaa viihtyisää luonnonläheistä kaupunkiasumista Tikkurilan keskuspuiston laidalla. Townhouse-henkisen puutalokorttelin koti poikkeaa tavanomaisesta rauhallisen ympäristönsä lisäksi asuntoon kuuluvan pihan ansiosta!
Vaikka sijainti on rauhallinen, on tästä helppo liikkua autolla ja julkisilla eri puolille pääkaupunkiseutua. Kaiken lisäksi Vantaan ratikkalinja valmistuu lähelle arviolta vuonna 2029.
Kilometrin säteeltä löytyy mm. Tikkurilan keskuspuisto lammasaitauksineen, koirapuisto, jäähalli ja futiskentät. Tikkurilan palvelut ovat 2km päässä ja kauppakeskus Jumbo, Tammiston kauppapaikat sekä lentoasemakin ovat alle 10 min ajomatkan päässä. Ympärillä on myös valtavasti työpaikkoja.
Pihapiirin kuudessa luhtitalossa on asuntoja kahdessa kerroksessa. Viihtyisyyttä asumiseen tuo rakennusten kiva arkkitehtuuri ja taloyhtiön pihasauna!
Asunnon lisäksi on mahdollisuus ostaa autopaikka 1500 € hinnalla.
Sovi esittely tai kysy lisätietoja!
Henri Huotari
040 541 8854
henri.huotari@kiinteistotahkola.fi
Sijainti | Klökarsintie 1 A, 01300 Vantaa |
---|---|
Kaupunginosa | Viertola |
Asuinpinta-ala | 28 m² |
Kokonaispinta-ala | 28m2 |
Pinta-alojen lisätiedot | yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Huoneiston kokoonpano | 1h+k |
Huoneita | 1 |
Kerros | 1 |
Kunto | Erinomainen |
Parveke | Ei |
Asunnossa sauna | Ei |
Tilan pinta-ala | 28m2 |
Asumistyyppi | Omistus |
Kohde on | Osakehuoneisto |
Myyntihinta | 4 297.60 € |
---|---|
Neliöhinta | 3 392.86 € /m² |
Velaton hinta | 95 000.00€ |
Rahoitusvastike | 467.26€ / kk |
Hoitovastike | 175.84€ / kk |
Yhtiövastike yhteensä | 808.61€ / kk |
Vesimaksu | 20€ / kk |
Vesimaksu (teksti) | oma mittari |
Uudiskohde | Ei |
---|---|
Valmistumisvuosi | 2023 |
Talon tyyppi | Luhtitalo |
Kerroksia | 2 |
Hissi | Ei |
Taloyhtiössä on sauna | Kyllä |
Energialuokka | B2018 |
Energiatodistus | Kyllä |
Isännöinti | Kiinteistö-Tahkola Helsinki Oy, Olli-Pekka Nissinen, +358207488292 |
Taloyhtiön nimi | As Oy Vantaan Viertolanpuisto |
Huoneistojen lukumäärä | 53 |
Rakennusmateriaali | puu, betoni |
Kattotyyppi | Harjakatto |
Kattomateriaali | Pelti |
Tontin omistus | Valinnainen vuokratontti |
Tontin koko | 6313m2 |
Maan vuokraaja | Korkia Tonttirahasto Ky |
Tontin vuokra päättyy | 21.06.2072 |
Kiinteistön hoito | huoltoyhtiö. Kiinteistönhoidon lisätiedot: Oiva Talotekniikka Oy |
Kaavatilanne | Asemakaava |
Pysäköintimaksu | autokatoksia: 9. sähköpistokkeita: 3. piha-autopaikkoja: 41. |
---|---|
Yhteiset tilat | sauna, väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot. |