Kasarmintie 18, 90130 Oulu

650€ / kk

2h,kk,kh,vh,las.parv.

45.5㎡

Oulu, Myllytulli

Vapautuu 01.12.2023

Oulun ehdottomasti yhdeltä parhaimmalta paikalta vuokrattavana tilava kaksio. Asunto sijaitsee Oulujoen välittömästä läheisyydestä. Kaupungin keskustaan on matkaa vain kilometri, ja erilaiset opinahjotkin ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Edukkaan sijainnin ansiosta omaa autoa ei tarvitse käyttää välttämättä lainkaan, mikäli työpaikka on keskustan tuntumassa: esimerkiksi yliopistolle matkustaa onnikalla alle puolessa tunnissa, ja kattava pyörätieverkosto vie joka puolelle kaupunkia. Myös julkinen liikenne toimii, sillä lähin bussipysäkki on tien toisella puolen, ja rautatieasema sijaitsee reilun kilometrin päässä Raksilan markettien läheisyydessä.

Asunnon seinät ovat vaalein maalipinnoin, keittiössä varusteluna jääkaappipakastin sekä liesi. Asunnossa valmiina myös astianpesukone joka ollaan uusimassa ennen vuokralaisen tuloa. Asunnossa hyvin säilytystilaa tilavan vaatehuoneen ansiosta. Hyvän kokoinen lasitettu parveke ja sälekaihtimet ikkunoissa lisäämässä asumismukavuutta. Asunnossa myös suuret ikkunat joiden ansioista asunto on mukavan valoisa. Kylpyhuoneessa liitäntä mahdollisuus omalle pyykkikoneelle. Asunto sijaitsee taloyhtiön ensimmäisessä asuinkerroksessa joten ei ole maan tasalla.

Vesimaksut kulutuksen mukaan. Asunnon mukana ei vuokrata autopaikkaa. Vapaita paikkoja voi tiedustella taloyhtiöltä hintaan 12e/kk.

-Vuokra 650€/kk
-Vakuus 650€
-Vesimaksuennakko 12€/kk/hlö
-sisältää lämmityksen
-Vuokralainen ottaa oman kotivakuutuksen ja tekee käyttösähkösopimuksen
-Luottotiedot tarkistetaan

Tämä koti on 1.12. vapaa! Soita arkisin klo 9-16.30 040 6734433 / Jarmo Lepistö tai jätä yhteydenottopyyntö.

Huoneiston kokoonpano2h,kk,kh,vh,las.parv.
Asuinpinta-ala45.5m2
Huoneita2
Kerros1
Vapautuu01.12.2023
KuntoErinomainen
ParvekeKyllä
Vuokrataan kalustettunaEi
Asunnossa saunaEi
Lemmikit salittuEi
Muut ehdotVuokranmaksupäivä kk:n 5. päivä
Tilan pinta-ala45.5m2

Vuokra650€ / kk
Takuuvuokra1kk:n vuokran suuruinen
Vesimaksu (teksti)Laskutetaan kulutuksen mukaisesti.Vesimaksuennakko 12,00 €.

UudiskohdeEi
Rakennusvuosi1974
Talon tyyppiKerrostalo
Kerroksia8
HissiKyllä
Taloyhtiössä on saunaKyllä
EnergialuokkaC2007
EnergiatodistusKyllä
LämmitysK
IsännöintiOIT. p.08 4152 5000

Pysäköintitilan kuvausEi

Kartalla

Ota yhteyttä kohteesta

Yhteydenoton aihe

Vuokrattavat asunnot