Metsokankaan korkeimmalle paikalle, yhtenäiskoulun ja päiväkodin läheisyyteen 2018 valmistui kerrostalo, As Oy Metsokankaan Louhi. Metsokangas on luonnon läheisyyttä, omaa rauhaa arvostavien alue. Alueelta hyvät kulkuyhteydet, niin moottoritietä pitkin pohjoiseen kaupunkiin kuin Lento-aseman suuntaan länteen, ja Linnakankaan uuden liittymän kautta etelään, Kempeleeseen. Monipuolinen linja-autoliikenne kulkee lähistöltä kaupunkiin ja aina yliopisto-alueelle saakka.
Kaakkurin liikekeskus palveluineen on noin 2 km päässä, sieltä löytyy kauppa, apteekki, terveyskeskus, kirjasto, huolto-asema, kuntosali jne. Lähistöltä lähtee hyvät lenkkipolut, pururata ihan tienpäästä, ja myös Ouluntullin uimapaikka on lähistöllä.
Tässä kivassa 1. kerroksen yksiössä on laminaattilattia. Seinät on maalattu puolihimmeällä maalarinvalkoisella. Keittiössä on Topi-Kalusteen vaaleat keittiökalusteet, koneistuksena astianpesukone, jääkaappi-pakastin ja liesi keraamisella tasolla. Kylpyhuone on laatoitettu Pukkilan valkoisella laatoituksella. Pyykkikoneelle ja kuivausrummulle on liitännät valmiina. Asunto on varustettu integroidulla valkoisella Safiiri-sälekaihtimella. Huoneistossa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, joka on varustettu lämmöntalteenotolla. Tämä varmistaa asuntoosi suodatetun ja raikkaan sisäilman. Asumismukavuutta lisää myös oma viihtyisä parveke. Lisäksi huoneistoihin kuuluu piharakennuksessa sijaitseva lämmin irtainvarasto.
Vuokra sisältää lämmityksen ja 10 Mbit/s DNA-Valokuitu Plus – taloyhtiölaajakaistan. Käyttösähköstä tehdään oma sähkösopimus. Vesimaksu mittarin mukaan, ennakko 15,00 €/hlö/kk. Tämä asunto vapautuu 1.11.
-Vuokra 520€/kk
-Vakuus 520€
-Vesimaksuennakko 15€/kk/hlö
-sisältää lämmityksen ja taloyhtiölaajakaistan
-Vuokralainen ottaa oman kotivakuutuksen ja tekee käyttösähkösopimuksen
-Luottotiedot tarkistetaan
Tämä asunto on 1.11. vapaa. Ole nopea ja varaa tästä oma koti, jätä yhteydenottopyyntö tai soita arkisin klo 9-16.30.
Huoneiston kokoonpano | 1h,kk,parv, |
---|---|
Asuinpinta-ala | 27.5m2 |
Huoneita | 1 |
Kerros | 1 |
Vapautuu (teksti) | Heti |
Lisätietoa vapautumisesta | Heti |
Kunto | Erinomainen |
Parveke | Kyllä |
Vuokrataan kalustettuna | Ei |
Asunnossa sauna | Ei |
Lemmikit salittu | Ei |
Muut ehdot | Vuokranmaksupäivä kk:n 5. päivä |
Tilan pinta-ala | 27.5m2 |
Vuokra | 495€ / kk |
---|---|
Takuuvuokra | 1kk:n vuokran suuruinen |
Vesimaksu (teksti) | Laskutetaan kulutuksen mukaisesti.Vesimaksuennakko 15,00 €. |
Uudiskohde | Ei |
---|---|
Rakennusvuosi | 2018 |
Talon tyyppi | Kerrostalo |
Kerroksia | 4 |
Hissi | Kyllä |
Taloyhtiössä on sauna | Ei |
Energialuokka | C |
Energiatodistus | Kyllä |
Lämmitys | K |
Isännöinti | Kiinteistötahkola 0207 480 200 |
Pysäköintitilan kuvaus | Ei |
---|