Pyydä meiltä tarjous isännöinnistä! Jätä tarjouspyyntö
 
Blogi / Pidä huolta kodistasi! Vuokralaisen ohjeet hyvään asumiseen

Pidä huolta kodistasi! Vuokralaisen ohjeet hyvään asumiseen

« Takaisin listaukseen

26
Elokuu

Tänäkin syksynä moni nuori on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa. Vuokralla oleminen on helppo ja huoleton tapa asua, mutta vuokralaisenakin täytyy hoitaa muutamia asumiseen liittyviä velvollisuuksia.

Vuokralaisena olo on helppoa, mutta siihenkin sisältyy velvollisuuksia.

Siivoa säännöllisesti

Me ihmiset olemme erilaisia luonteeltamme, ja myös siivoamistavoiltamme: siinä missä toisten koti on aina tip top -kunnossa, ei toisia haittaa ollenkaan, vaikka vaatteet tuppaisivat lojumaan vaatekaapin sijasta nojatuolin päällä tai toisinaan keittiön pöydälle ehtisi kertyä korkeampikin tiskivuori.

Vaikka siisteyskäsityksiä on erilaisia, hyvään vuokratapaan kuuluu huolehtia asunnon säännöllisestä siivoamisesta ja huolenpidosta. Perussiivouksen lisäksi vuokralaisen vastuulle kuuluvat myös esimerkiksi ikkunoiden pesu, lattiakaivon puhdistus, jääkaapin ja pakastimen puhtaanapito ja sulatus sekä liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistaminen. Myös parvekkeen kunnossapito on vuokralaisen vastuulla: parveke on pidettävä puhtaana roskista sekä vedestä ja lumesta tarpeen mukaan.

Saako vuokra-asuntoa remontoida?

Toisinaan vuokra-asunnon valkoiset seinät voivat alkaa kyllästyttää. Moni vuokralainen pohtii, minkä verran asunnon ulkonäköä saa muuttaa, ja onko esimerkiksi seinien maalaaminen omalla lempisävyllä sallittua. Lähtökohtaisesti vuokralainen ei saa lähteä tekemään muutostöitä omin päin, vaan remontille on aina oltava vuokranantajan lupa. Seinien maalaamisen ja tapetoimisen lisäksi tällaisiin muutostöihin lukeutuvat esimerkiksi kiinteiden kalusteiden, kuten kaapistojen, vaihtaminen.

Vaikka muutostöihin vaaditaan vuokranantajan lupa, se ei suinkaan tarkoita, etteikö remontoiminen voisi siitä huolimatta onnistua. Kauniilla sävyllä maalattu seinä tai vastaava uudistus voi nimittäin jopa nostaa asunnon arvoa, mikä on vuokranantajallekin mieluinen asia. Jos sinulla on jokin muutosehdotus, joka on toteutettavissa pienellä vaivalla, kannattaa siitä ilman muuta keskustella vuokranantajan kanssa.

Jos lupa muutostöille heltiää, sovitaan vuokranantajan kanssa vielä erikseen muutostöiden ajankohdasta, toteutuksesta ja materiaalihankinnoista sekä sovitaan aika, jolloin vuokranantaja voi tulla tarkistamaan lopputuloksen. Ilman lupaa muutostöitä ei kannata lähteä tekemään, sillä tällöin vuokranantajalla on oikeus vaatia rahallista korvausta asunnon ennalleen saattamista varten. Vaihtoehtoisesti vuokralainen voi joutua saattamaan asunnon ennalleen itse esimerkiksi maalaamalla seinäpinnat alkuperäisen mukaisiksi.

Ilmoita laitevioista ja puutteista

Mikäli vuokralainen havaitsee asunnossa puutteita tai vikoja, kuten huonosti toimivan laitteen, on siitä ilmoitettava vuokranantajalle viipymättä. Erityisen tärkeää on ilmoittaa heti sellaisista vioista, jotka uhkaavat asunnon kuntoa tai rakenteita. Mikäli vian tai puutteen korjaaminen kuuluu vuokranantajalle, on hänen ryhdyttävä asian korjaamiseksi toimenpiteisiin kohtuullisessa ajassa, ja mikäli puute vaikuttaa oleellisesti asunnon käyttöön, on korjauksiin ryhdyttävä heti.

Esimerkiksi vanhan kylmälaitteen tai huoneistoon kuuluvan astianpesukoneen korjaaminen tai vaihto on pääsääntöisesti vuokranantajan vastuualuetta, mikäli vuokralainen on käyttänyt kodinkonetta asianmukaisesti eikä omalla toiminnallaan ole edesauttanut laitteen rikkoutumista. Sen sijaan pienemmistä laitteista ja esineistä, kuten palovaroittimista, loisteputkista ja lampuista on vuokralaisen huolehdittava itse, ellei toisin sovita.

 

Asumisen iloa!

Lisää aiheesta:

Miten erottua asuntonäytössä?

Sopuisaa asumista taloyhtiössä

Vuokralle muuttajan muistilista