Huolehdimme.

Aina hieman enemmän.

Pyydä meiltä tarjous isännöinnistä! Jätä tarjouspyyntö
 
Blogi

Asiaa asumisen arjesta

12
Kesäkuu

Taloyhtiön kevätsiivous – Hylätyt polkupyörät ja kuinka päästä niistä eroon?

Kevään ja kesän saapuessa on mukava hakea työmatkaa tai lenkkiä varten taas pitkän tauon jälkeen polkupyörä taloyhtiön pyörävarastosta. Pyörävarastossa saattaakin odottaa yllätys ja viime näkemältä pyörien määrä on lisääntynyt huimasti.

31
Toukokuu

Vinkit onnistuneisiin kesän juhliin kerrostalossa

Ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, rippijuhlat… Alkukesällä riittää monenlaista aihetta juhlaan. Perhejuhlia voi mainiosti järjestää myös kerrostalossa, kunhan muutama asia otetaan huomioon ennen juhlapäivää.

24
Toukokuu

Hallitusjäsenyys, tehtävät ja vastuut

Tavallisen suomalaisen palkansaajan suurin omaisuuserä on yleensä huoneisto, joka on kotina. Monen pienemmänkin omaisuuserän kohdalla ollaan valveutuneita ja halutaan miettiä kustannuksia ja muuta asiaan liittyvää tarkkaan, asuntojen suhteen tilanne on jostain syystä toinen. Jos taloyhtiö on vähänkään isompi, yhtiökokouksissa on usein edustettuna noin neljäsosa kaikista yhtiön osakkaista, mikä on suhteettoman vähän.

2
Toukokuu

Turvallisuuskävely osaksi hallitustyöskentelyn vuosikelloa

Suomessa on vuoden 2017 tammi-maaliskuun aikana sattunut 753 asuntopaloa SPEK:in sivujen mukaan. Näissä tulipaloissa on menehtynyt samana ajanjaksona 11 ihmistä. Suurin osa asuntopaloista sattuu omakotitaloissa, mutta tuhoisimmat liittyvät kerrostaloihin. Luimmehan taas kaksi viikkoa sitten rajusta kerrostalopalosta Tampereella, sitä ennen Puotilassa jne. Kerrostalossa riskit ovat suuret, kun iso määrä ihmisiä asuu saman katon alla. Yhden ihmisen huolimattomuus tai turvallisuusteknisten laitteiden toimimattomuus voi koitua monen kohtaloksi.

27
Huhtikuu

Mitä tarkoittaa vuokra-asunnon tavanomainen kuluminen?

Jokapäiväinen eläminen jättää väistämättä jälkensä asuntoon. Vuokrahuoneiston tavanomaisella kulumisella tarkoitetaan tavallisia, asunnon ikääntymiseen liittyviä jälkiä, jotka eivät ole aiheutuneet asunnon kunnossapidon laiminlyönnistä.

11
Huhtikuu

Rahastoida vai ei rahastoida, siinä vasta pulma...

Lähes kaikissa taloyhtiöissä käsitellään vuosittain yhtiökokouksen asialistalla kohta, jossa lukee suunnilleen näin: ”Päätetään lainanlyhennysrahaston kartuttamisesta enintään osakkaiden tekemien hanke- ja lainaosuus-suorituksien määrällä.” Melkein poikkeuksetta tämän kohdan käsittely menee ilman keskustelua muodollisuutena, miksiköhän?

7
Huhtikuu

Kiinteistötahkola lähtee someen!

Avasimme Kiinteistötahkola Isännöinti Facebook-sivut 1.3. Nyt on seuraavan askeleen vuoro tässä some maailmassa, aloitamme blogien julkaisemisen kotisivullamme. Blogia päivitetään aluksi kaksi kertaa kuukaudessa ja Facebook-sivut päivittyvät mm. ajankohtaisilla artikkeleilla noin kerran viikossa.

30
Maaliskuu

Saako auton keväthuollon tehdä taloyhtiön pihassa?

Kevät tuo mukanaan myös auton huoltotarpeen. Renkaat kaipaavat vaihtoa, ja sohjoinen ja rapainen keli puolestaan sotkee helposti auton niin, että ajoneuvo tuntuisi olevan jatkuvasti pesun tarpeessa. Auton pesu ja muu huolto eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kuulu taloyhtiön parkkipaikalle, vaan oikea osoite keväthuoltoon löytyy ammattimaisesta huolto- ja rengasliikkeestä.

27
Helmikuu

Talviset vinkit hyvään huoneilmaan

Talvi tuo usein tullessaan kuivan ja viileältä tuntuvan huoneilman. Kun sisäilman lämpötila ja kosteus ovat sopivalla tasolla ja ilmanvaihto toimii, paranee asumisviihtyvyyskin kertaheitolla.

21
Joulukuu

Isännöitsijän vinkit onnistuneeseen uudenvuodenjuhlaan

Lähestyvä uudenvuodenjuhla tuo mukanaan mukavaa oleilua yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Tinojen valamisen ja ilotulitteiden käytössä maltti on valttia. Näiden vinkkien myötä toivotamme iloista alkavaa vuotta!

29
Marraskuu

Turvallista joulun aikaa!

Marras-joulukuun vaihteessa vietetään vuosittaista Paloturvallisuusviikkoa. Kodin paloturvallisuudesta huolehtiminen on helppoa, ja jo muutaman perusasian avulla voit varmistaa turvallisen joulun vieton.

31
Lokakuu

Säästä ympäristöä, lajittele jätteet oikein

Nykyaikana taloyhtiöiden jätekatoksista löytyvät omat lajitteluastiansa niin biojätteille, papereille kuin kartongeillekin. Huolellinen kierrätys kannattaa, sillä positiivisten ympäristövaikutusten lisäksi jätteiden lajittelu on myös taloudellisesti parempi vaihtoehto.

28
Syyskuu

Varastoi oikein kerrostalossa! Vinkit tavaroiden säilytykseen

Vuosien saatossa kotiin kertyy monenlaista tarpeellista tavaraa. Kerrostalossa irtaimiston säilytykseen on laadittu ohjeet, joita noudattamalla varmistetaan jokaisen asukkaan viihtyvyys ja taloyhtiön paloturvallisuus.

26
Elokuu

Pidä huolta kodistasi! Vuokralaisen ohjeet hyvään asumiseen

Tänäkin syksynä moni nuori on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa. Vuokralla oleminen on helppo ja huoleton tapa asua, mutta vuokralaisenakin täytyy hoitaa muutamia asumiseen liittyviä velvollisuuksia.

27
Heinäkuu

Vuokralle muuttajan muistilista

Alkusyksystä etenkin suurissa kaupungeissa riittää vipinää, kun tuhannet uudet opiskelijat aloittavat opintonsa lukioissa, ammattikouluissa ja korkeakouluissa. Heinäkuusta syyskuuhun etenkin yksiöt ja pienet kaksiot liikkuvat vuokra-asuntomarkkinoilla vilkkaasti, ja myös isompia asuntoja vuokrataan kimppakämpiksi. Katso tästä listasta, mitä kaikkea vuokra-asuntoon muuttavan pitää muistaa!

30
Kesäkuu

Koti kuntoon ja kesälomalle! Lomailijan tarkistuslista

Kesälomakausi on nyt parhaimmillaan. Lomalla irtaudutaan arjesta, ja siksipä moni haluaakin suunnata lomalle kotipihaa kauemmaksi. Suuntautuipa reissu sitten mökille, mummolaan tai ulkomaille, kannattaa muutama asia tarkistaa ennen kuin heität hetkeksi hyvästit kodille. Kun tärkeät asiat ovat kunnossa, voi lomailija rentoutua huolettomin mielin.

26
Toukokuu

Saako parvekkeella grillata?

Kesän tulo merkitsee monelle suomalaiselle grillauskauden alkua. Koska Suomen kesä on lyhyt, on silloin hauskaa viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, ruokailut mukaan lukien. Taloyhtiössä grillaaminen herättää kuitenkin joka vuosi kysymyksiä. Saako parvekkeelle laittaa grillin kuumenemaan, ja voiko taloyhtiö kieltää grillaamisen?

26
Huhtikuu

Sopuisaa asumista taloyhtiössä

Taloyhtiössä asuessa naapurit ovat aina lähellä. Naapureiden läheisyys tuo turvaa ja yhteisöllisyyttä asumiseen, mutta toisinaan seinän taakse saattaakin sattua asustelemaan joku, jolle yhteiset pelisäännöt eivät tunnu olevan aivan yhtä selviä. Jotta jokainen taloyhtiön asukas voisi tuntea olonsa viihtyisäksi kotonaan, on kaikkien asukkaiden noudatettava muutamia yleisiä kerrostaloasumisen sääntöjä.

24
Maaliskuu

Ehkäise vesivahinko!

Joka vuosi tuhansissa suomalaisissa kodeissa kärsitään vesivahingon aiheuttamista harmeista. Vesivahinkojen korjaaminen on kallista ja työlästä, ja taloyhtiöissä vahingot ulottuvat usein myös naapuriasuntoihin. Lue artikkelistamme vinkit vesivahinkojen ehkäisyyn!

25
Helmikuu

Vinkkejä asunnon loppusiivoukseen

Ennen poismuuttoa asukkaan tehtävänä on vielä asunnon loppusiivous. Loppusiivouksen jälkeen asunnon tulee olla sellaisessa kunnossa, että seuraava asukas pystyy muuttamaan sisään ilman siivoamisurakkaa. Loppusiivous kannattaa tehdä huolellisesti, sillä siivoamatta jättäminen voi näkyä palautettavan vuokravakuuden määrässä.

27
Tammikuu

Lämmintä ja mukavaa asumista – myös talvella

Asuntojen oikea sisälämpötila mietityttää ihmisiä joka vuosi. Paukkupakkasten tullen asukas saattaa toisinaan havahtua siihen, että patteri ei tunnukaan lämpiävän, ja sisätiloissa täytyy hytistä kylmästä. Suositeltava asuinhuoneistojen sisälämpötila on 20–22 ºC, ja jos lämpötila pysyy pitkään näiden viitearvojen ylä- tai alapuolella, voi soitto kiinteistöhuoltoon olla paikallaan.

22
Joulukuu

Isännöitsijän vinkit onnistuneeseen jouluun

Joulu on rauhoittumisen ja kiireettömän yhdessäolon aikaa. Jotta rauha säilyisi maassa ja turhilta harmeilta vältyttäisiin, kannattaa muutama asumiseen liittyvä seikka pitää mielessä myös näin joulun aikaan.

25
Marraskuu

Miten vuokralainen voi säästää asumiskuluissa?

Taloyhtiössä asuessaan vuokralainen osallistuu talon yhteisiin hoitokuluihin vuokranmaksun muodossa. Useimmiten asunnon lämmitys kuuluu vuokraan taloyhtiössä asuessa, ja vuokrasopimuksesta riippuen vuokrasummalla saatetaan kattaa myös sellaisia maksuja kuten käyttövesi, laajakaista, autopaikka tai taloyhtiön saunavuoro. Näihin vuokraan sisältyviin kiinteisiin maksuihin vuokralainen ei voi itse vaikuttaa, mutta monessa muussa asiassa yksinkertaisilla valinnoilla pystyy säästämään pitkän pennin.

22
Lokakuu

Syksy on täällä, muista turvallisuus!

Lokakuusta joulukuuhun eletään vuoden pimeintä aikaa. Näihin aikoihin odotellaan ensilumia ja havahdutaan toisinaan yllätyksiin, kun jonain aamuna tiet ja piha-alueet saattavatkin olla mustan jään ansiosta yllättävän liukkaita. Suurimmassa osassa taloyhtiöitä syystalkoot on jo saatu pidettyä, ja kaikki alkaa olla valmiina talven tuloon. Loppusyksyn pimeys tuo mukanaan myös muutamia ajankohtaisia turvallisuusasioita, joihin taloyhtiön asukkaan kannattaa kiinnittää huomiota.

24
Syyskuu

Miten erottua asuntonäytössä?

Asunnon etsiminen vaatii toisinaan melkoista pitkäjänteisyyttä. Erityisesti loppukesällä ja alkusyksyllä vuokra-asuntomarkkinoilla on ruuhkaa, kun tuhannet uudet opiskelijat etsivät uutta kotia suurista opiskelukaupungeista samaan aikaan. Lukuisten hakijoiden keskellä oman asunnon löytäminen saattaa tuntua mahdottomalta tehtävältä, mutta sitä se ei suinkaan ole. Jo muutamalla seikalla pystyt erottumaan eduksesi asunnon esittelytilanteessa.

Poimintoja sivustolta